fbpx
Subscribe
[contact-form-7 404 "Not Found"]
Share
Etsi
Palaa ylös
Vieritä tutustuaksesi lisää
top

7 sisältöideaa yrityksesi somekanaviin

Suomalaiset viettävät sosiaalisessa mediassa yhä enemmän aikaa. Kaikesta medioiden äärellä vietetystä ajasta sosiaalinen media vie jo kolmanneksi eniten. Somea enemmän vietetään aikaa enää vain television ja radion äärellä. Toisaalta alle 30-vuotiaiden keskuudessa sosiaalisessa mediassa vietetään eniten aikaa ja televisio tulee vasta kakkosena. Radion on puolestaan korvannut musiikin suoratoistopalvelut. (Suomalaisen mediapäivä 2016, TNS Atlas Intermedia) Näin ollen voidaan perustellusti sanoa, että yrityksen on hyvä olla sosiaalisessa mediassa, eikä vain olla, vaan myös aktiivisesti tuottaa sinne mielenkiintoista ja laadukasta sisältöä.

Mitä sisältöä ihmiset toivovat yrityksesi somekanaviin?

Sosiaalisessa mediassa on erityisen tärkeää tuntea oma asiakaskunta ja kohderyhmä. Sisältö, jota tuotat somekanaviisi toimii vasta silloin, jos se puhuttelee juuri niitä ihmisiä, joiden haluat sen puhuttelevan. Grapevine Media Oy kysyi somepulssi 2016 tutkimuksen yhteydessä, mitä sisältöä ihmiset toivoisivat yritysten somekanaviin. Esille nousi, että ihmiset haluavat mm. käytännönläheisiä vinkkejä, inspiraatiota elämään, kiinnostavia uutisia, tietoa uusista tuotteista ja tarjouksista. Lisäksi ihmiset toivovat enemmän luovuutta ja huumoria viestintään sekä läpinäkyvyyttä. (Somepulssi 2016, Grapevine Media Oy)

Kokosimme seitsemän sisältöideaa, joiden avulla voit lähteä luomaan sisältöä omiin somekanaviisi.

HYÖDYLLISTÄ
Tarjoa seuraajillesi jotain hyödyllistä sisältöä. Sisältö, joka on oikeasti hyödyllistä houkuttelee myös uusia seuraajia. Se voi olla jotain hyödyllistä asiaa omasta tuotteestasi tai palvelustasi, esimerkiksi ohjeita tehdä jotain, käyttövinkkejä, esimerkkejä tai ideoita. Hyödyllistä sisältöä ovat myös toimialaasi liittyvät blogiartikkelit ja uutiset.

AJANKOHTAISTA
Suunnitellessasi sisältöä someen, mieti, mikä on juuri nyt ajankohtaista tai tulee olemaan seuraavan kuukauden aikana. Nosta esiin somessa kausituotteita ja esittele siellä ensimmäisenä uutuustuotteesi ja -palvelusi. Lisäksi kannanotot ajankohtaisiin asioihin voivat antaa positiivisen vaikutelman, että yrityksesi on ajan hermolla.

AITOA
Näytä arkisia tilanteita työstäsi ja tee sitä kautta viestinnästä läpinäkyvää sekä aitoa. Voit kertoa, mitä teet juuri nyt ja ottaa kuvia esim. toimistolta tai asiakkaalta. Kulissien taakse kurkistaminen kiinnostaa.

HUUMORIA
Sosiaalisessa mediassa parhaiten leviävät hauskat meemit ja hassuvideot (erit. kissavideot). Mieti, mitä hauskaa yrityksesi voisi tuoda esille. Tärkeintä ei kuitenkaan ole se, että juttu leviää somessa, vaan myös se, että se sopii yhteen brändisi kanssa.

OSALLISTAVAA
Ihmiset haluavat osallistua. Osallista seuraajiasi kilpailuilla, arvonnoilla tai ihan vain pelkillä kysymyksillä. Voit kysyä ihmisiltä vaikka mielipidettä, minkä värinen tuote on kivoin. Arvonnoissa ja kilpailuissa muista noudattaa Facebookin sääntöjä! Säännöt muuttuvat melko usein, joten tarkista ne joka kerta erikseen: Facebook-sivujen käyttöehdot.

AKTIVOIVAA
Aktivoi seuraajistasi asiakkaita. Anna houkuttelevia tarjouksia sosiaalisen median kautta. Some toimii hyvin tarjouskampanjoiden alustana. Aktivoiva sisältö eroaa osallistavasta sisällöstä siinä, että sen tavoitteena on pelkän osallistamisen lisäksi saada aikaan myyntiä.

ESITTELE TÖITÄSI
Esittele töitäsi esimerkiksi ennen ja jälkeen -kuvilla tai kertomalla menestystarinoista. Sosiaalinen media on oiva paikka tuoda esille referenssejä. Lisäksi voit vaikka julkaista jonkun saamasi asiakaspalauteen somekanavissasi.